lauantai 15. tammikuuta 2011

Ratkottiin Meripelastustehtävät

Reilukerho sopi retkestä lumikengillä viikonlopuksi. Koska kohde oli vielä hieman auki piti ottaa kynä kauniiseen käteen ja alkaa ratkomaan nuo meripelastustehtävät jotta porukalla olisi suunta mihin matkata tossuilla. Koska kyseessä on reilukerho homma etenee kuten aina, reilusti ratkotaan mysteeri ja käydään porukalla loggaamassa mahdollisimman pienillä hiilijalanjäljillä. Hiilikuorman pienentämiseksi emme sytyttäneet nuotiota tällä reissulla ollenkaan.
Reilukerho autoutui aamulla reilun 20° pakkaseen ja suuntasi Virpiniemen kautta kohti Kropsua. Tällä kertaa päätimme olla sen verran reiluja ettemme lähtenee ajelemaan koppimopoilla yksityistietä jolla ajo oli kielletty liikennemerkein. Itseä kummastutti millä olivat tien auranneet mökeille ja miksi jollei sillä merkkien mukaan saanut ajaa moottoriajoneuvolla.
Alkumatkalla hämäsimme seuraajia hieman ja jokainen teki omaa jotosta jäälle, pian kuitenkin olimme jono muodostelmassa ja matka taittui niin lähellä näkyvää saarta. Saaren rannassa matkaa oletettuun paikkaan oli vielä viisisataa metriä, meripelastusseuraa meinattiin joutua vaivaamaan. Onneksi laskemani koorsinaatit osuivat oikeaan. Zkafe hieman säikähti kun kerroin etten ole ollenkaan varma kätkön koordinaateista, saatika siitä ollaanko edes oikeassa saaressa.  Meinasi olla reiluus ja kerho tiukilla siinä vaiheessa, onneksi seisoin sen verran suojaisessa paikassa eikä z:lla ollut sauvoja mukana. Purkkikin sattui sopivasti käteen selvästä paikasta pelastamaan tilannetta.
Suntudor tulossa Kropsuun
Paluumatka sujui purkin löytymisen ja teen juonnin jälkeen varsin mukavasti, hieman meinasti alkaa tuuli heräilemään tai sitten emme vain huomanneet sitä menomatkalla suunnasta johtuen. Lumikenkäilyyn aikaa kului noin 1:40 ja matkaa kertyi 6,73 kilometriä, ihan kelpo suoritus. Autoilla takaisin ollessa osa porukasta lähti kohti kotia ja muita harrasteita, toiset lähtivät tarkistamaan laskemamme koordinaatit sarjan muihin kätköihin.  Hyvin oli naatit laskettu, saatiin nimet logeihin nopeasti.
Kiitos mukana olleille pakkasesta piittaamattomille purkin jahtaajille, toivottavasti teillekin tuli reissussa hiki.

1 kommentti:

  1. Ai vaan hieman säikähti :o
    Voi sen noinkin tietysti sanoa jos kaunistelee asian nätiksi. Hyvä juttu oli muuten naputeltu.

    VastaaPoista