maanantai 3. tammikuuta 2011

Ekat kilsat eilolmalle

Elämä on joskus niin kiireistä ettei tahdo keskittyä oikeisiin harrastuksiin, joutuu puhalteleen johonkin perkeleen pilliin luistimet jalassa jäällä. Anyway eilen ilmeistynyt jukivili 30 sarjan ensimmäinen purkki oli mysteerinä sellainen etten sitä paljoa ehtinyt ratkoa. Sen verran kuviosta ehti selvää ottaa että ratkaisun suuntaan oli jotain ideaa ehtinyt kehittyä. Ratkaisun avaimia muille kerholaisille ja itse jatkamaan muita harrasteita.
Reilukerhoa Pahkakoskella

Kotiuduttua chatissa olikin jaossa valmiit avaimet josta purkki löytyy, tosin kerholaisista vasta zkafe oli ehtinyt purkin ennen minua loggaamaan. Aamulla suuntasin rasialle heti kun oli saanut silmät auki ja vaatteet päälle, pyörähdin fxstb76:n pihassa menomatkalla mutkan. Huoneisto näytti niin pimeältä aamu seitsemältä etten viitsinyt alkaa kelloa soittelemaan. Purkin hakumatkalle kertyi kilometrejä reilut 12 eli vuosi on avattu loputakin.
Kotiin saavuttua edellä mainittu kaveri laitteli viestiä ja kyseli josko olin piipahtanut aamulla valaisemassa hänen makuuhuonettaan sinisellä valolla. Pakko oli tunnustaa ja kertoa että kannattaa spessun renkaan jättämää vanaa seurata, saattaa vaikka jokin kysymysmerkki ratketa. Niinhän siinä oli käynyt että oli osannut suunnistaa työmatkalla mutkan purnukalle jälkiä seuraten.
Vielä jos jostain onnistuisi löytämään tuohon onnikkaan jonkinlaisen vihjeen jolla sen aukoisi. Olis edes chekkeri niin voisi sitä pommittaa brutella ja löytää jonkin kuuman pisteen tai saisi vahvistusta etsintöihin purnukan paikasta. Miksi joidenkin pitää tehdä sellaisia mysteerejä joita ei voi normaali ihminen ratkaista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti