keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Naputellaan taas jotain ettei tarvi katsoa muuttumattomia sivuja

Kävin tänään katselemassa sitä kilometrikisa sivua, eivät ole vielä muuttaneet sivustoa, joten ilmoittautuminen alkanee hieman myöhemmin. Soittelin erikois hauen johtoryhmälle ja juttelin miten alustavasti sovittu special bike nimi on käytettävissä. Hyvin tuntui passaavan moinen juttu, hieman keskusteltiin jos hommaisivat porukalle yhdenmukaista ajopaitaa jopoiluun. Aika monta tuntia kuitenkin vietetään kesällä pyörän päällä, katsotaan nyt mitä saavat siellä päässä aikaan.

Joukkue tulee tänä vuonna muuttumaan hieman, muutenkin kuin nimenä. Tavoitteena on  viime vuotisen sijoituksen parantaminen, eli joukkueesta karsiutuvat pois ne jotka eivät lupaa ajaa joukkueelle kahta tuhatta kilometriä. Nimenä joukkueella tulee olemaan Special Bike, varsinkin nyt kun puolet reilukerhosta jo ajelee spessun vehkeillä.

Suunnitelmien selviäminen menee joka tapauksessa kevään puolelle, muuttohommat vievät oman aikansa. Tupareissa voisi olla hyvä aika keskustella aiheesta samalla kun syödään kakkua. Kalusto on itsellä aika hyvässä kunnossa, ovat pojat talven aikana saaneet käydä kaikkia kolmea jopoa läpi. Tänään töihin lähtiessä mietin jos hyppäisi nopean sinkulan selkään, järki kuitenkin voitti kun mietin iltapäivän lämpötilaa joka saa kaikki kadut liukkaiksi. Olisi luultavasti tarvittu sitä jäsen F:n tilaamaa ambulanssia.
Takaisin tullessa kävin sitten jopoilemassa Tahkiksella mutkan, piti se vale sitruunapuu käydä tutkimassa. Kulkija jäi sinne odottamaan seuraavaa etsijää. Nopeasti löydön jälkeen käänsin selän tuulelle ja huitaisin jopolla kotiin, parin metsäpolun kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti