keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Jääkiipeilykurssi Korolla

Puokkarilta lähdettiin perjantaina töiden jälkeen. Kolme autoa ja kymmenen ihmistä, joista oli kaksi ohjaajaa ja kahdeksan kurssilaista.
Meni melkko myöhäiseen että saavuimme perille. Villipohjolan Piippukota toimi reissun ajan meidän majapaikkana. Ahdashan se oli 10 ihmiselle kun kodan pinta-ala oli 20m2 ja se oli varsinaisesti viidelle ihmiselle. Puolet porukasta nukkui lattialla. Kota oli kuitenkin lämmin, jopa liiankin lämmin kun piti hieman tulta kaminassa. Yöllä ei tarvinut tulta pitää ja silti makuupussi tuntui hienman turhankin lämpimälle. Pussin vetoketjua ei voinut pitää kumpanakaan yönä kiinni.




Ilmat suosi kiipeilyä, vajaa -10 astetta pakkasta ja pilvipouta. Kurssi saatiin siis pitää säiden puolesta ihanteellisissa olosuhteissa. Mutta jääkiipeily on raskasta hommaa, siihen kun lisätään mäkiset siirtymät raskaiden kantamusten kanssa niin viikonloppu oli raskas. Reilukerhossa meillä on mailman huipputason valmentaja mutta silti opeteltavaa tuli ja varsinkin tekniikan osalta harjoittelua tarvitaan vielä paljon.





Raskaan viikonlopun jälkeen oli kiva lähteä kotiin. Kurssista teki onnistuneen meitä suosivat säät ja rautaisen osamiset omaavat ohjaajat. Miten paljon meillä olisikaan ollut opeteltavaa kun kiusattiin ensimmäisen päivän jälkeen ohjaajia ettei niillä ole enää toiselle päivälle mitään kerrottavaa, kyllä oli :)

1 kommentti:

  1. Näyttää jyrkältä tuo mäki, hienot kelitkin osuneet ilman auringon paistetta. Onneksi en ala harrastamaan kiipeilyä, riittää kun kolme viidestä roikkuu jojon nokassa.

    VastaaPoista